Oppia Ikä Kaikki Kukaan ei tiedä kaikkea, mutta jauhetaan nyt silti...

Oletko oikeasti vihreä ihminen?

Helsingin Sanominen uutinen, jossa kerrottiin ilmasto- ja ympäristöjärjestöjen haluavan maailman luopuvan fossiilisista polttoaineista vuoteen 2050 mennessä inspiroi minua kirjoittamaan tämän blogitekstin. Ensimmäinen ajatus joka uutisesta tuli mieleen on, että miksi ilmastokokous pidettiin Limassa? Perussa. Eikö kokoukselle löydetty yhtään keskeisempää valtiota? Veikkaan, etteivät järjestöjen edustajat patikoineet ja meloneet paikalle. Eikö kukaan miettinyt videoneuvottelua?

Ehei. Nuo jalot maailmanpelastajat lensivät sinne todennäköisimmin suihkukoneella maailman joka kolkasta. Tiedätkö paljonko CO2-päästöjä syntyy, jos minä esimerkiksi lennän täältä Limaan ja takaisin? Yli puolitoista tonnia. Ja se on linnun tietä. Per henkilö. Saman verran vie henkilöautoilu, jos ajaa hieman yli 10000km.

Siispä haluan kysyä vihreäksi kokevilta ihmisiltä, että oletteko oikeasti niin vihreitä, kuin haluaisitte muiden olevan? Vastaa seuraaviin:

 

1) Matkailetko?

Jos matkailet, teetkö sen suihkukoneella kauas maailman ääriin? Jo blogin alustus kertoo että se on hyvin saastuttavaa. Riippumatta mihin matkailet, teet sen todennäköisimmin fossiilisia polttoaineita käyttävällä kulkuvälineellä. Lopeta matkailu tai vaihda ajoneuvoon, joka käyttää uusiutuvia energianlähteitä.

2) Syötkö lihaa?

Et todennäköisesti, mutta jos kuitenkin syöt, lopeta se. Lihakarjan kasvattaminen tuottaa huomattavia päästöjä. Kasviruokailu on paljon ekologisempaa.

 

3) Syötkö eksoottisia hedelmiä?

Mikäli tykkäät "etelän hetelmistä", niin tuumi hetki, kuinka ekologista on roudata ne hedelmät Suomeen tuhansien kilometrien päästä - polttomoottorisella kuljetustavalla? Syö mieluummin kotimaisia marjoja ja vihanneksia.

 

4) Kannatatko maahanmuuttoa kehitysmaista länsimaihin?

Tiedätkö kuinka saastuttavaa on asua Suomessa tai muissa kylmissä maissa? Hyvin saastuttavaa. Jokainen täällä asuva henkilö tarvitsee (tai tarvitsisi) lämmitetyn kodin talvella ja lämmitys vie energiaa. Ei siis ole järkevää kannattaa muuttoliikettä, jonka seurauksena ihmiset siirtyvät lämpimistä maista kylmiin.

Länsimaissa myös ihmisen muukin hiilijalanjälki on valtava verrattuna kehitysmaihin. Kulutamme tavaraa kestämättömällä tahdilla ja noiden tavaroiden tuottaminen vaatii aina energiaa että tuottaa päästöjä. Mitä enemmän ihmisiä länsimaissa, sitä järjettömämmät kulutuslukemat. Lopeta maahanmuuton kannattaminen ja edistäminen. Harkitse itse muuttoa maahan, jossa kulutus on pienempää.

5) Käytätkö elektroniikka?

Ei pitäisi. Suurin osa elektroniikasta tuotetaan Aasiassa, jossa ei ole kuultukaan ilmastosopimuksista. Lisäksi Aasia on kaukana ja elektroniikan kuljettaminen Suomeen tuottaa päästöjä. Kokeile elämää ilman elektroniikkaa. Pystyt siihen.

 

6) Onko sinulla lemmikkejä?

Hankkiudu eroon niistä. Lemmikkien ruuan (ei ehkä akvaariokalojen ruuan) valmistus vie paljon vettä ja tuottaa merkittäviä päästöjä. Et ehkä tiennyt tätä.


7) Ajattelitko lisääntyä?

Älä. Jos hankit lapsia, heidän aikanaan tuottamat päästönsä lisäävät kulutusta noin yhden henkilön verran, eli 100% siitä mitä itse kulutat elämän aikana. Jos olet jo hankkinut lapsia, älä  hanki enempää ja välitä tämä tieto heille.

8) Kuinka iso on asuntosi?

Pystyisitkö elämään pienemmässä asunnossa? Mitä suurempi asunto, sen enemmän sen lämmitys vie energiaa ja tuottaa päästöjä. Muuta pienempään asuntoon mikäli mahdollista.

9) Autoiletko?

Tämä on lähes sama kuin matkustaminen. Lopeta autoilu, sillä se tuottaa päästöjä.

 

10) Oletko sijoittanut uusiutuvaan energiaan tai ottanut sen henkilökohtaiseen käyttöön?

Uskotko tuulivoimaan? Siinä tapauksessa tuulivoimayhtiöt ja -tehtaat ovat hyvä sijoituskohde.

Voit myös valjastaa uusiutuvat energianlähteet käyttöösi. Esimerkiksi aurinkopaneeleja saa jo halvalla. Voit ottaa pienen askeleen kohti ei-fossiilista tulevaisuutta.

 

11) Menitkö ostamaan jo sen aurinkopaneelin?

Hölmö. Se on elektroniikkaa, joka on tehty Kiinassa ja roudattu tänne dieseliä hörppivillä rahtialuksilla. Ei mennyt ihan putkeen vai mitä?

-----------------------------------------------

Kyselyn jälkeen jokainen voi kuvitella mielessään lentokoneen, joka lentää ilman fossiilista polttoainetta täältä Limaan. Sitten voi miettiä aurinkopaneeleja kuljettavan rahtialuksen, joka möyryää merta ilman polttomoottoria (tai ydinreaktoria). Purjelaivoista tulee vielä uusi hitti.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Olet aika oikeassa. Listaan voisi vielä lisätä oman ruuan tuottaminen vaikka parvekkeella.
Sitten lisänä vielä kaikkien pakkausten ja vermeiden toisiokäyttö:

http://innoperma.weebly.com/how-to-do-it-videos.html
ja
http://innoperma.weebly.com/recycling-ideas---diy....

Muuten kyllä uskon, että purjelaivoja vielä nähdään - eräänlaisena hybriidikokeiluna. Muu, eteläisempi maailma herää kyllä myös aurinkokokeiluihin.

Henry

Jouko Silvennoinen

Vain hölmö uskoo että tuulivoima on puhdasta, esim on laskettu että tuulivoimalan hiilijalanjäljen kuolettamiseen menee noin 12 vuotta eikä tähän ole edes laskettu purkamisesta rulevaa saastetta mutta sijoituksena tuulivoima on mitä paras ja täysin riskitön sillä senhän tyhmä kansa maksaa syöttötariffilla, tästä onnittelut Pekkariselle.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

1) Matkailetko? Enpä juuri. Lähinnä autolla kotimaassa

2) Syötkö lihaa? Melko paljon.

3) Syötkö eksoottisia hedelmiä? Melko paljon. Laivarahti ei tosin ole merkittävä päästöongelma, joten esimerkki on huono. Oma sato riittää lopulta vain muutaman kuukauden ajan ostoruoan tukena.

4) Kannatatko maahanmuuttoa kehitysmaista länsimaihin? En kannata, mutta suvaitsen sen, että ihmiset hakeutuvat myös tänne turvaan. En harkitse muuttoa muualle. Ehkä joskus eläkkeellä pohjoisempaan paremman talven perässä.

5) Käytätkö elektroniikka? Melko paljon. Liittyy ammattiin.

6) Onko sinulla lemmikkejä? Koira.

7) Ajattelitko lisääntyä? Kolme lasta. Ei ole lisää tulossa. Lisääntyminen on muuten elämän tarkoitus.

8) Kuinka iso on asuntosi? Asun omakotitalossa ja kerrostalossa.

9) Autoiletko? 30-40 tkm vuodessa.

10) Oletko sijoittanut uusiutuvaan energiaan tai ottanut sen henkilökohtaiseen käyttöön? Teen 10 mottia polttopuita vuodessa. Lisäksi investoin ilmaläpöpumppuun ja aurinkopaneeliin.

11) Menitkö ostamaan jo sen aurinkopaneelin? Mökillä. Toimii loistavasti. Luultavasti ensi kesänä asennan yhden asuntoautooni ja pari veneen sähkömoottoreita varten.

Olen ehdottomasti vihreä ja yritän saada maailman toimimaan vuosi vuodelta vähän vihreämmin. Myös oman elämäni. En elä harhassa jossa minun pitäisi itse olla pylväspyhimys voidakseni tehdä uskottavaa vapaaehtoistyötä vihreämmän maailman puolesta. Merkittävät muutokset parempaan tapahtuvat aina teollisuusskaalan ratkaisuissa.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Siis Börje, Börje!
Uskoni Sinuun vihreänä lähti kyllä laakista - vai oliko tämä joku ironian muoto, jota en käsitä?

Voin sen verran valaista, että minua itseänikin hävetti sen verran, etten halunnut noihin kysymyksiin vastata. Mutta minun listani on huomattavasti 'lievempi'.

Henry

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Laivarahti ei tosin ole merkittävä päästöongelma, joten esimerkki on huono."

Kerro minulle millaisia ovat rahtilaivat, kun fossiilisista polttoaineista luovutaan. Höyrylaivoja?

http://www.gizmag.com/shipping-pollution/11526/

"April 23, 2009 The Guardian has reported on new research showing that in one year, a single large container ship can emit cancer and asthma-causing pollutants equivalent to that of 50 million cars. The low grade bunker fuel used by the worlds 90,000 cargo ships contains up to 2,000 times the amount of sulfur compared to diesel fuel used in automobiles. "

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Jos pelkkää energiankäyttöä tarkastellaan niin kaikkein eniten sitä kuluu kun viljellään kylmässä ilmastossa, eristämättömissä kasvihuoneissa keinovalossa. Kuljetuksen kulutus on tähän verrattuna pienempi.
Vähinten energiaa kuluisi kun junttaat omat juurekset maakuoppaan ja syöt sieltä tarpeen mukaan - kuten aina ennenkin on tehty. Perunankuokkimisen työlauluksi sopii pula-ajan iskelmä "Yes, we have no bananas"

Soittaminen onnistuu ilman sähköä:

http://www.youtube.com/watch?v=BXFC8hiaRcI&list=PL...

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Vastaanpa itsekin noihin, vaikken itseäni vihreänä ihmisenä pidä.

1) Matkailetko? En. Kotimaassa junalla käyn välillä kotikonnuilla.

2) Syötkö lihaa? Kyllä.

3) Syötkö eksoottisia hedelmiä? En juurikaan.

4) Kannatatko maahanmuuttoa kehitysmaista länsimaihin? En kannata, mm. ympäristösyistä.

5) Käytätkö elektroniikka? Paljon.

6) Onko sinulla lemmikkejä? Ei.

7) Ajattelitko lisääntyä? Ehkä en.

8) Kuinka iso on asuntosi? 40m² kerrostaloyksiö.

9) Autoiletko? En.

10) Oletko sijoittanut uusiutuvaan energiaan tai ottanut sen henkilökohtaiseen käyttöön? Isän apuna tehnyt polttopuita usein, mutta polttopuiden polttaminen lisää päästöjä hyi hyi.

11) Menitkö ostamaan jo sen aurinkopaneelin? Tehokkaat aurinkopaneelit olisivat todella jees, mutta eivät ympäristösyistä vaan siksi, että niistä saisi ilmaista sähköä.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Ero peruskonservatiiviseen ihmiseen, kuten allekirjoittaneeseen, on siinä, että vihreällä sädekehällä varustettu ihminen ei aloita maailman parantamista omasta itsestään vaan muista ihmisistä." - Jussi Halla-aho

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Valtaosa tuntemistani Vihreistä poliitikoista käyttää energiaa selvästi minua enemmän. Sama koskee lähes kaikkia työelämässä tuntemiani ihmisiä. Itse suosin esimerkiksi kovasti videopalavereja tai pikemminkin audiopalavereja sen sijaan, että kokoaisin jatkuvasti porukoita samaan paikkaan. Noita tapahtuu jatkuvasti 5-10 viikossa.

Oma työurani on aina keskittynyt toiminnan tehostamiseen ICT:n avulla. Käytännössä en ikinä henkilökohtaisesti voisi tuhlata sitä säästöä minkä olen työelämäni aikana Suomessa saanut aikaan.

Tuon minun henkilökohtaisen "pahislistani" saa kuitattua vain yhdellä kaukomaihin suuntautuvalla työ- tai lomamatkalla. Töissä käyvät ihmiset matkailevat edelleen tosi paljon. Ihminen joka kuvittelee julkisen liikenteen liikuttavan heitä ympäri Suomea tai maailmaa päästöittä elää jossain harhassa. Pitää olla suhteellisuudentajua.

Elektroniikkaa voi syyllistää, mutta kaikki tuotannon tehostaminen tällä vuosituhannella on elektroniikan aikaansaamaa kehitystä. Suomi vinkuu kun painopaperia ei tarvita. Ei se paperi synny, liiku tai häviä saastuttamatta.

Pitää ymmärtää, että henkilökohtaisella kulutuksella voi jokainen vaikuttaa. Tärkeää se on varsinkin jos ei vaikuta millään muulla tavalla. Jeesustelu siitä, ettei joku elä kynttilänvalossa piilopirtissä ei johda mihinkään.

Meidän kannattaa muistaa, että ympäristön tilan todellinen paraneminen on pitkälti teknologian kehittymisen varassa. Sitä insinöörityötä, jolla tuo muutos saadaan aikaan, ei tehdä pärevalon varassa.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Mitä mieltä olet tuosta ympäristöjärjestöjen tavoitteesta, että fossiilisista luovuttaisiin 2050 mennessä?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Komea tavoite. Jos saadaan aikaan edes 80% pudotusta nykyiseen, niin sekin olisi hieno tulos.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen Vastaus kommenttiin #10

Tuo on mahdollista jos a) öljy loppuu b) keksitään toimiva fuusioreaktori c) maailmanlaajuinen massiivinen talousromahdus

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #11

Riittää hyvin jos aurinkosähköstä saadaan sen verran edullista, että myös liikenteessä voidaan siirtyä sähkö- ja vetyaikaan.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen Vastaus kommenttiin #12

En usko. Muistan lukeneeni, että Suomessa pitäisi kattaa Turun kokoinen alue aurinkopaneeleilla jotta voitaisiin korvata vasta ydinvoima.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #13

Turkuhan onkin melko mitätön paikka :)

Paneelit toki ripotellaan tulevaisuudessa ympäri Suomen ja rakennuksia käytetään paneelialustoina. Kyllä me muutakin uusiutuvaa tarvitaan auringon lisäksi, mutta iso merkitys sillä tulee olemaan juuri sähkön ja vedyn tuotannossa. Lämmön tuotannossa polttotekniikat ja lämpöpumput varmaan pitävät pitkään asemansa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Jotain mittakaavaa sille mitä itse teen töissä ympäristömme eteen tehdä on vaikka ensi viikonlopun järjestelmäpäivitys kolmen eri jäteaseman tietojärjestelmiin. Jätteiden kierrätystä voidaan jatkossa merkittävästi tehostaa ja saada jätevirrat paremmin hallintaan.

Vuodenvaihteessa pitäisi saada tuotantoon tuore mobiilin kenttäohjauksen järjestelmä, jolla ohjataan noin 600+ työntekijän, 200+ kuorma-autoalustaisen työkoneen ja vajaan parinsadan pakettiauton toimintaa ympäri Suomen. Tuolla voi saada turhaa kaluston liikuttelua poistumaan esimerkiksi 4%.

Ymmärrätte varmaan, ettei minun henkilökohtaisilla ajokilsoilla ole näin säästyviin hiilipäästöihin verrattuna mitään merkitystä. Mitä fiksummin softaa jatkossa käytetään sitä isommat säästöt päästöihin vaikka työn tekeminen samalla tehostuu. Siksi digitalisoituminen ja mobiliteetti on luonnolle hyvä asia.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Börje minua kun lähinnä kiinnostaa kuinka paljon perheeni sähkölasku on, niin onko mitään arviota siitä pystytäänkö Suomessa koskaan tuottamaan sähköä pelkästään uusiutuvilla energiamuodoilla vai tarvitaanko myös ydinvoimaa? Jos tällainen kehitys on mahdollista, niin kauanko siihen menisi aikaa ja kuinka suurella summalla sitä pitäisi tukea tätä ennen. Vihreäksi tuskin koskaan muutun, mutta luonnosuojelu ja saasteettomuus ovat tärkeitä asioita.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ei kukaan osaa vastata sinulle täsmälleen oikeita lukuja. Riippuu ihan siitä minkä verran yhteiskunta aikoo eri energiamuotoja rangaista tai tukea. Tuulivoiman tehokkuus ja kannattavuus ei ole merkittävästi parantunut. Aurinkoenergian hintataso taas putoaa koko ajan melko tasaisesti ja varsin nopeasti.

Itse en ole ydinvoimavastainen, mutta ainakin suurten reaktorien aika taitaa olla jo ohi. Ne ovat näköjään investointeina liian isoja ja taloudellisesti epävarmoja Suomen oloihin. Toivotaan, että OL3 saadaan vielä tuotantoon. Tuon kokoluokan investoinnin meno harakoille olisi todella huono asia Suomelle.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tuohan riippuu täysin siitä, paljonko sähköä haluat käyttää. Nykyistä sähkönkulutusta ei käytännössä voi tuottaa pelkästään uusiutuvilla energiamuodoilla.

Vaihtoehdoksi jää siis sähkönkäytön vähentäminen. Teknistä estettä siihen ei ole: Kotitalouksien käyttämästä sähköstä suurin osa menee erilaisten sähkövastuksien lämmittämiseen (lämmitys, iv-vastukset, kiuas, pesukoneiden lämmitys, lattialämmitysvastukset, keittimet jne). Lähes kaikki sähkövastukset voidaan tarvittaessa korvata jollakin muulla lämmitystavalla. Jäljelle jäävien kulutuskohteidenkaan osalta kulutuksen pienentäminen 1/5...1/10:aan ei ole kovin hankalaa. Se on lähinnä mukavuuskysymys. Esimerkiksi että haluaako tehdä talvipakkasella kylmää sähköllä vai ottaa sen ilmaiseksi pihalta, tai haluaako katsoa isoa vai pientä ruutua tai haluaako juhlavalaistuksen joka paikkaan vai vain sinne missä juuri silloin on.

Todellisuudessa säästöä ei haluta ja jos sellaista havaitaan suuremmassa mittakaavassa, verottaja puuttuu asiaan. Kotitalouksien sähkönkäyttö on 2 mrd / 20 TWh business sähköyhtiöille ja verottajalle ja jokainen säästetty kilowattitunti on suoraan pois heidän lompakoistaan.

Pitää siis pyrkiä kauhistelemaan sähkönkulutusta niin paljon, että syyllisyydellä voidaan rahastaa mutta ei niin paljoa, että kulutus lopetetaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Tänä vuonna liki 8000km polkupyörällä. Autolla ehkä saman verran. Olenko vihreämpi kuin ns. vihreät?

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Todennäköisesti, useiden tutkimusten mukaan vihreät kuluttavat keskimäärin eniten,
siinä lieneen yksi osasyy miksi heillä lienee niin vääristynyt kuva siitä miten paljon kulutus olisi vähennettävissä.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

1) Matkailetko?

Nuorempana matkailin kotimaassa, en ole koskaan matkustanut suihkukoneella.

2) Syötkö lihaa?

syön, lihan päästöt tulevat siitä miten se lasketaan, lehmän syödessä niityllä ruohoa siitä tulee valtavasti päästöjä, mutta jos käyt itse kontallesi, niitä ei tulekaan lainkaan.

3) Syötkö eksoottisia hedelmiä?

En oikeastaan, joskus mandariinin tai banaanin, salaattiaineksia joutuu talvisaikaan ostamaan ulkolaisiakin.

4) Kannatatko maahanmuuttoa kehitysmaista länsimaihin?

En kannata elintasopakolaisuutta koska se ei tuo helpotusta tiuhaan asutuissa maissa, mutta tiuhentaa harvemmin asuttuja alueita ja tuo mukanaan samat ongelmat, sekä luo uusia,
ole itse oman onnesi seppä.

5) Käytätkö elektroniikka?

Tietokone, telkkari ja tavallinen kännykkä, siinähän ne, autoni eivät sisällä käyttövarmuutta heikentävää ja väkisin puolestani ajattelevaa tinkentankelielektroniikkaa.

6) Onko sinulla lemmikkejä?

Oli kissa, avovaimoni hankki sen ollessani armeijassa, kissa kuoli(nukutettiin) akuuttiin sairauteen keväällä 16 vuotiaana.

7) Ajattelitko lisääntyä?

En ole lisääntynyt.

8) Kuinka iso on asuntosi?

65 neliötä, tämä on pienin talo jonka löysin.

9) Autoiletko?

Yrittäjän työajot, noin 35km päivässä

10) Oletko sijoittanut uusiutuvaan energiaan tai ottanut sen henkilökohtaiseen käyttöön?

Monopolivaltio ei salli ideani toteuttamista

11) Menitkö ostamaan jo sen aurinkopaneelin?

Vanhempieni kesäasunnossa on aurinkopaneeli, invertteri ja kierrätyksestä lainassa olevia ns. viimeisessä voitelussa olevia ns. jäteakkuja,
sekä romuista tekemäni generaattori varasähköksi.
akkukapasiteetti tosin on niin suuri, että niistä voi aurinkoisina päivinä huoleti keitellä suodatinkahvit ja imuroida nopsaan.

Tähän vuodenaikaan valoa on niin heikosti,
että generaattoria pitää pöräytellä akkujen lepovarauksenkin ylläpitämiseksi.

-------------------------------------------------------------

Kuvittelen mielessäni lentokoneen joka ei täyty turistityöläisistä ja hupimatkailijoista, globalisaation myötä miljoonat ihmiset kulkevat lentäen töihin ja joka päivä, käsittämätöntä.

Toimituksen poiminnat